Tulevissa vaaleissa on yritettävä äänestää kahdesta pahasta pienempää pahaa- kumpi se sitten kenenkin kohdalla on. Tekisi mieli jättää äänestämättä. Taidan vetää pitkää tikkua.
Suvaitsemattomuus suomalaisia ei-eliittiin kuuluvia heteroja kohtaan rehotti vaalitenteissä. Kaikkea muuta suvaittiin viimeisen päälle. Tänä päivänä sitten taidettiin jo ensimmäistä kertaa mainita sana homous. Kyllä se taitaa sittenkin olla monelle kukkahattutädille isompi pala purtavaksi kuin abortin kieltäminen. Tai kuka tietää.

Edellisessä kirjoituksessa tarkoitin, että homous-sana mainittiin tänään ensimmäistä kertaa mahdollisena esteenä presidenttinä toimimiseen kun on vaihtoehtona heteromies ja vaimo. Eikä vaalitenteissä Essayahia piinattu Räsäsen lausunnoista, kukapa niitä olisi muistanut!

On kyllä huomattava, että Haaviston kampanja ei keskittynyt Perussuomalaisten lyömiseen. Tässä kunnostautuivat vaaleissa hävinneet Lipponen, Biaudet ja Arhinmäki.

Haavistosta totuuden sanoikin Soini: fiksumpi kuin taustajoukkonsa, oikeasti suvaitsevainen.

Kiitos kommenteistanne. Totta, suvaitsevaisuus on mielenkiintoinen asia. Sitä perätään monilta ja varsinkin perussuomalaisilta. Ikään kuin sen puute olisi yksin meidän " ongelmamme". Tästä olen kirjoittanut moneen kertaan, että asioita suvaitaan toisten puolesta ja itse ei kuitenkaan olla valmiita siihen. Se on varsin kaksinaamaista toimintaa. Oikeasti suvaitsevaisia saattaa olla varsin vähän.

Harkinnan paikka edessä. Tulevalla pressalla on valtaa vähemmän kuin nykyisellä saati aikaisemmilla eli edeltäjillään. Sen vuoksi arvovaltansa ja persoonansa, uuden presidentin siis, vaikuttavat erittäin paljon onnistumiseen maamme päämiehenä.
Tulevaisuuteen katsovaa ja visioivaa presidenttiä tarvitaan. Ja suvaitsevaista, jotta hän olisi koko kansan pressa. Minulla on jo mielessäni.
Muuten Timo Soini pärjäsi mielestäni hienosti kaikesta kilpailijain ja joidenkin kilpailijain taustavoimien osin mediankin vastustuksesta huolimatta. Olihan hän kampanjan aikana istuva kansanedustaja ja suurimman oppositiopuolueen johtaja ja ennen kaikkea ison puolueen puheenjohtaja, missä onneksemme jatkaa. Kansainvälisilläkin foorumeilla ja globaalissa mediassa Timo ehti vaikuttaa. Ääntään kuultiin Suomea laajemmin. Eli työntäyteinen rupeama takana Timo Soinilla. Jotkut kilpakumppaneista keskittyivät pelkästään kampanjointiin ja keitähän oli rahoittamassa Timoa heikommin pärjänneillä.

Sosialistit eli vasemmisto putosi tällä kertaa kokonaan toiselta kierrokselta. Ainakin Jatkosodasta lähtien, jokaisessa presidentinvaalissa on viimeisellä kierroksella ollut yksi sosialistikin. Mutta nyt ei.

(Eli, iäkäs sosialistinen demari Paavo Lipponen ja nuori lähes-kommari laitavasemmistopuoluelainen Paavo Arhinmäki molemmat putosivat toiselta kierrokselta. Vasemmistpuolueiden ehdokkaita eli sosialisteja ei jäänyt jäljelle.)

Jotenkin yllättävääkin. Mutta ei outoa historiallisen kehityksen valossa:
Tämä on oire yleisemmästäkin kehityksestä, sillä sosialismi on havaittu kelvottomaksi talousjärjestelmäksi ja markkinatalous (yksityinen omistusoikeus) on voittanut Suomen yhteiskunnallisessa ilmapiirissä kyseisen kaksintaistelun. Nykyään vasemmistonkin pragmaattiset ihmiset hyväksyvät markkinatalouden ja lähinnä pyrkivät tekemään siihen korjausjärjestelyjä kuluttajien, työväestön ja sosiaaliturvan tarpeessa olevien kohtuulliseksi suojaamiseksi. Sosialismia ei yleensä edes enää ehdoteta yhteiskunnalliseksi ratkaisuksi. Myös vasemmistopuolueiden yhteinen ääniosuus eduskunta- ja kunnallisvaaleissa on asettunut alle kolmannekseen kansasta.


Konservatiiviset ehdokkaat myös lensivät yli laidan roskakorin puolelle tämänkertaisten vaalien ensimmäisellä kierroksella, vaikka se olikin lähempänä hilkulla. (Jos esimerkiksi soinilaisetkin olisivat äänestäneet Väyrystä, sitten olisi toisellakin kierroksella yksi konservatiivi taantumuksellinenkin.) Konservatiivien sisäinen hajanaisuus aiheutti vapaamielisenpuoleisen siiven totaalisen voiton näissä vaaleissa.

Teokraattisen ahdasmielisen pikkupuolueen Essayah jäi rannalle. Persupuolueen (josta on alettu käyttää englanninkielisissä yhteyksissä nimitystä Rump Party of Finland) ahdasmielinen populisti Soini jäi rannalle. Ja yhdysvaltalaista ehdokasta, kieroa tri Newt Gingrichiä läheisesti muistuttava tri Paavo Väyrynen, maalaiskonservatiivien ehdokas, jäi täpärästi rannalle hänkin.



Koska Suomi on jo näyttänyt että nainen voi tulla valituksi presidentiksi, sitä lasikattoa ei enää tarvinnut rikkoa. Virassa on jo 12 vuotta ollut nainen, Halonen. Niinpä naisäänestäjät eivät tällä kertaa ryhmittyneet mitenkään erityisesti naisten tyueksi, vaan tällä kertaa nähtävästi koettiin että ihan yhtä hyvin voi olla miesten vuoro. Naiset eivät nyt suostuneet äänestämään naista pelkän sukupuolen takia, ja se romuttikin Eva Biaudetin toiveet, koska äärifeministinä hän ei voi menestyä ilman että valtavat lukumäärät naisia äänestäisivät häntä sokeasti pelkän sukupuolen perusteella, vaikka eivät ole samaa mieltä Biaudetin kanssa asioista ja arvoista. Enimmät naiset äänestivät nyt kanssaan samoja arvoja jakavia miesehdokkaita. Naisäänestäjät vieroksuivat molempia naisehdokkaita oikeastaan hyvin samanlaisesta syystä molempia: kumpikin naisehdokas oli liian fanaattinen ääri-ideologi omiin suuntiinsa. Biaudet on äärifeministi, Essayah on teokraatti eli poliittisen hihhulismin ajaja. Kuten jo Tyko Sallinen oivalsi, jytkyä ei tule hihhuleista, ei edes vaaleissa. Naisten tervejärkinen valtaenemmistö ei lähde mukaan sen enempää äärifeminismiin kuin poliittiseen uskovaisuuteenkaan.

Pekka Haavisto, homomies, sai epäilemättä paljon sympatiaääniä naisäänestäjiltä.



Toiselle kierrokselle pääsivät vapaamielistehköjen kaksi erilaista edustajaa: kaupunkilaisten maltillisten konservatiivien Niinistö ja tasa-arvoista yhteiskuntaa turvaavien vasemmistoliberaalien Haavisto.

Poliittiselta profililtaan Pekka Haavisto muistuttaa yhdysvaltalaista Barack Obamaa, paitsi että yksilökohtaisessa vähemmistöydessään Obama ei ole homo vaan mustaihoinen.